Ukkonen

Keinutuoli narisee hiljaa. Isä on niin painava, etenkin kun hänellä on Ella sylissään. Isä tuoksuu sämpylältä, kodilta ja turvalta. Isän syli on varmasti maailman turvallisin paikka. Edes ukkonen ei tunnu pelottavalta isän valtavan käsivarren suojassa. Isän parta kutittaa Ellan otsaa. Se on maailman mukavin tunne. Myös nallekarhu näyttää paljon onnellisemmalta isän sylissä. Se ei riiputa päätään vaan nojaa isän pyöreää vatsaa vasten. Ellan mielestä hänellä on maailman paras isä.

                     

 Täti tuuli yrittää päästä sisälle ikkunalasin läpi. Hänkin pelkää ukkosta, joka raivoaa ulkona. Ella tietää, ettei täti tuuli viihdy sisällä. Tuulenneito ei tiedä, mihin asiat kuuluvat. Hän saattaa vaikka sotkea koko tuvan. Ei se tietysti haittaa. Joskus pieni sekasotku on hauskaa.

                       

Ukkonen karjuu ja välkkyy. Se on kovin raivostunut. Se yrittää särkeä ikkunat ja ajaa täti tuulta takaa. Ella käpertyy isän villatakin sisälle turvaan. Siellä on hyvä ja lämmin olla. Mutta Ella miettii. On kovin surullista, että ukkosen täytyy riehua. Se saattaa kaataa puita ja rikkoa asioita. Mutta miksi? Ehkä isä tietää, hän on niin viisas.

                      

 - Isä, miksi ukkosen täytyy olla niin vihainen? Ella kysyy.

                       

Isä ei heti vastaa. Hän näyttää mietteliäältä. Isä kuuntelee ukkosta ja yrittää kuulla sen suruja. Ei ukkosen puheesta saa mitään selvää. Ehkä se ei tiedä itsekään, miksi on suutuksissa.

                       

- Sen täytyy olla hyvin yksinäinen, isä sanoo. - Se on niin valtavan voimakas. Kaikkihan pelkäävät ukkosta. Ehkä se haluaisi saada ystäviä, muttei tiedä, mistä etsiä.

                      

 Isän sanat putoilevat korviin hunajasateena. Se on lämmintä hunajaa, joka rauhoittaa. Ei ukkonen enää tunnu pelottavalta, vaikkei olisikaan isän sylissä. On vain hirveän surullista, että ukkosen täytyy olla yksin. Ella haluaisi lohduttaa ukkosta.

                       

- Minä käyn sanomassa ukkoselle, ettei sen tarvitse olla yksin, Ella sanoo. Isä taputtaa Ellaa ja nyökkää. Äiti ei kyllä antaisi moiseen lupaa. Hänen mielestään ukkosella pitää istua kiltisti sisällä. Mutta isä hymyilee. Hänkään ei halua, että ukkonen on surullinen. Isä vain ei jaksa kävellä ulos asti. Ella loikkaa saappaisiinsa ja lompsii sateeseen. Nallekarhu seuraa perässä pää riipallaan. Ei kukaan saa olla yksin, ei edes hirmu pelottava ukkonen.

                     

 Ukkonen murisee ja itkee. Ruoho painuu peloissaan kasaan. Ella yrittää auttaa kukkapenkin kukkia seisomaan pystyssä, mutta nekin pelkäävät liikaa. Ella ei pelkää enää yhtään.

                      

 - Hei, herra ukkonen, Ella sanoo, minä voin kyllä olla ystäväsi. Älä sure liikaa. Et sinä ole enää kauaa yksin.

                      

 Sade laantuu hieman. Ukkonen kuuntelee. Se hengittää hitaasti ja raskaasti. Se on hyvin surullinen, mutta toivo syttyy varmasti sen sydämeen. Täti tuuli seisoo Ellan rinnalla ja viheltää iloisesti. Ella hymyilee.