Ella kiitää polkua pitkin tuuli pyrstönään. Hän levittää nurmirinteen väriset siipensä ja nauraa. Ilmassa tuoksuvat kesä ja tuoreet salaisuudet, joita puut kuiskivat. Täti tuuli kiertelee puiden lomassa. Hän hihittää suhisten puiden juoruille. Vain täti tuuli osaa puiden kieltä. Ei se haittaa: Ella on varma, että jonain aamuna hän herää puiden kuorolauluun. Isä kertoo joskus, mitä puut ovat hänelle puhuneet. Äiti sanoo aina silloin, että älähän nyt puhu hullutuksia. Äiti on liian kiireinen. Sen takia hän ei kuule puiden kuisketta.
Kohta Ella laskeutuu kantapäilleen notkean koivun eteen. Ylväs prinsessa kylpee auringon kullassa. Hän on tänään parhaimmillaan. Vähän matkan päässä seisova juro hovimestari kätkee hymynsä. Juro hovimestari on karkea mänty. Sen oksat liikehtivät hitaasti ja laiskasti. Useimmat männyt ovat tosin nuoria neitoja. Niin isä on sanonut.
Ella nojaa kultaisen päänsä ylvään prinsessan helmaan. Osasto muurahaisia marssii määrätietoisesti Ellan varpaiden yli. Se kutittaa vähän. Pörröiset, ilkikuriset heinäkasvit puhaltavat pölyä ilmaan. Heinäkasvit ovat hyvin tuhmia. Ei se ole oikeastaan niiden vika. Mutta aivastaminen ei ole kivaa! Ellan nenä ei pidä pölystä yhtään.
Ella sulkee silmänsä. Ylväs prinsessa syleilee häntä loputtomalla huminallaan. Humina on ajoittain karkeaa, ajoittain pehmeän tasaista. Aivan kuin koivu yrittäisi jutella Ellalle. Ella avaa korvansa kahteen kertaan. Ensin ihmisten sanoille, sitten puiden sanoille.
Hän ei kuule muuta kuin lehtien kuisketta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
:)