Ella hyppii tiellä,
koska hän on iloinen. Hän hyppii keveitä hyppyjä, melkein nousee ilmaan.
Ilmassa on tuulenneito, jota Ella seuraa. Tuulenneito laulaa näkymättömällä
äänellään puut kuiskaamaan. Ella ei ymmärrä puiden kieltä. Ei se haittaa. Ei
niillä ole kuin puisevia salaisuuksia. Hänellä on nyt tärkeämpääkin tekemistä:
esitellä nallekarhulleen tuulenneito, jonka näkymättömään helmaan hän tarttuu.
Kiskaisu vauhdittaa hänen liitelyään tien yllä. Tuulenneito on aika kiva, kun
hän suostuu aina leikkimään Ellan kanssa. Eivät naapurin lapset mutta itse täti
tuuli! Kellään muulla ei voi olla niin hienoa leikkitoveria.
- Katso, siinä on ylväs prinsessa! Ella
huudahtaa. Hän kohottaa nuhruisen nallekarhun päänsä ylle. Pitäähän nallen
jotain nähdä. Ai niin, sen toinen silmä on sokea, mutta ei se haittaa. Äiti
lupasi onneksi korjata sen niin pian kuin taitaa.
Ella tähyilee ympäristöä. Ylväs prinsessa on
notkea nuori koivu, joka on pukeutunut hentoon vihreään lehtipukuun. Prinsessa
on erilainen kuin muut puut. Se ei kuiskaile, vaikka täti tuuli keinuu sen
oksilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
:)