Ella istuu puun
juurella ja haistelee tuulta. Tänään täti tuuli on käynyt poimimassa kukkia ja
sitonut niistä seppeleen. Ella ei vielä itse osaa sitoa seppeleitä, mutta ei se
haittaa. Äiti on luvannut sitoa hänelle seppeleen niin pian kuin suinkin ehtii.
On se surullista, että kukkien pitää kuolla voidakseen kaunistaa toisia. Ei se
kuitenkaan ole kovin surullinen kuolema. Ellan mielestä kukat eivät oikeastaan
voi kuolla, koska ne kasvavat aina joka kevät uudestaan samalle paikalle.
Ihmiset eivät kasva, mutta se olisikin hupsua. Eihän ihmisiä voi poimia!
Tuulenneito hipaisee Ellan poskea ja kutsuu mukaansa. Ella ponkaisee pystyyn ruttuinen nallekarhu tiukasti kainalossa. Nallekarhu riiputtaa päätään surumielisesti, mutta ehkä se kohta piristyy. Tai ehkä se on vain vähän väsynyt. Onhan Ella jo tänään käyttänyt sitä torilla. Ella saa selkäänsä ilmasta valetut siivet. Hän tarttuu tuulenneitoa kädestä ja lentää metsäpolkua pitkin.
Täti tuuli laskee Ellan keltaiseen, kultaiseen mereen. Ella ui meressä nallekarhun kanssa. Meri tuoksuu. Ne ovat Ellaa korkeampia kukkia, ylpeitä mutta huonoryhtisiä. Varret ja nihkeät lehdet luovat kedolle tunneleita. Vihreässä hämärässä Ella ryömii suunnaten kohti valoa. Hän on varma, että tunnelin päässä odottaa aarre. Ainakin satukirjoissa kerrotaan niin.
Ella tupsahtaa ulos yhtäkkiä. Hänen ruudullinen mekkonsa on vähän mutainen, mutta ei se haittaa. Ainahan sen voi pestä. Ella nostaa katseensa. Hänen silmänsä täyttyvät sinisistä tähdistä, jotka tuikkivat kumaran tammen alla. Tähtiä, joista isä aina puhuu. Mutta isä on hyvin sairas. Hän ei voi tulla tänne saakka, joten Ella päättää poimia muutaman tähden.
- Anteeksi, herra tammi, Ella sanoo uurteiselle puulle, minun isäni on hyvin sairas ja tarvitsee tähtiä. Sitten hän voi nähdä vähän valoa. Ettehän pahastu kovin, hyvä herra tammi.
Ella asettelee hennot kukat varovasti nyrkkiinsä. Kyllä isä nyt ilahtuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
:)